Paiholan Erä ry perustettiin 19.2.1973 pidetyssä kokouksessa. Perustamisasia-kirjan allekirjoittivat seuraavat: Einari Suomalainen (pj.), Vesa Lehtinen (vpj.), Orvo Vesanen (sihteeri), Lauri Mutanen, Veikko Tolvanen, Pentti ja Niilo Piiroinen sekä Jukka Mustaparta.
Seuralle myönnettiin ensimmäinen hirvenkaatolupa 1974. Hirvi kaatui Pajuniemessä lokakuun loppupuolella, kaataja oli Pentti Piiroinen.
Seuran maat käsittävät jäsenten maiden lisäksi useiden kyläläisten maita.
Paiholan Erä ry:n puheenjohtajina ovat olleet:
- Einari Suomalainen 1973-1976,
- Vesa Lehtinen 1977-1979
- Seppo Itälä 1980-.
- Sihteerinä ovat toimineet Orvo Vesanen 1973-1979,
- Jukka Honkanen 1980 -
- Matti Saramäki 1981-1983,
- Martti Lehtonen 1984-1991,
- Jukka Örn 1992-1998
- ja Niilo Piiroinen 1999 -
Seuralle päätettiin rakentaa oma erämaja. Teiden teko ja tontin raivaus alkoi syksyllä 1992 ja majan sekä ulkorakennuksen teko 1993.
Sauna ja takkatupa tehtiin vuoden 1994 aikana. Kaivo, laituri ja piha-alueet 1995 sekä grillikatos valmistuivat 1997. Tontin osto ja maksut tapahtuivat 1996-1998 ja lohkominen omaksi tilaksi vuonna 1999. Maja on ahkerassa käytössä erilaisissa koulutustapahtumissa, kokouspaikkana, syntymäpäivien ja muiden juhlien pidossa sekä vapaa-ajan vietossa.
Majalla on pidetty vuonna 1999 jopa viikon pituinen leirikoulu, jolla osanottajia oli 15 henkilöä.
Jäseniä seurassa oli vuonna 2000 40 henkilöä.
Seuran toiminnasta mainittakoon normaalin metsästys- ja riistanhoitotoiminnan lisäksi ammuntakilpailut, kylän yhteiset pilkkikisat ja palkintojen jakoon liittyvä illanvietto, Karelia Soudun järjestäminen Paiholassa, yhteinen jänissafari-päivä lokakuussa ja perinteiset hirvipeijaat ja siihen liittyvä illanvietto erämajalla marraskuun aikana.